Missioteltassa laaja kattaus – tule tutustumaan!
Missioteltassa on tuttuun tapaan esillä runsaasti työmuotoja – tietysti unohtamatta erilaisia arvontoja ja leikkimielisiä kilpailuja. Teltta kannattaakin koluta kaikessa rauhassa päästä päähän, niin paljon erilaisia ja toinen toistaan tärkeämpiä työmuotoja sieltä löytyy.
käsi kädessä, yhdessä!
Käsi kädessä -työn tiskillä on vastassa iloinen vapaaehtoinen Ilona Haasanen. Hän jakaa esitteitä, joissa kerrotaan Helluntaikirkon työmuodoista, joista Käsi kädessä -työ on yksi.
Käsi Kädessä -työ on helluntaiseurakuntien kehitysvammaistyötä, jota tehdään ympäri Suomea. Työtä tehdään aktiivisesti ulospäin suuntautuen. Esimerkiksi Porvoossa järjestetään kaveripäiviä, johon kutsutaan osallistujia paikallisista ryhmäkodeista.
Monelle kehitysvammaiselle kesän kohokohta ovat Iso Kirjan Käsi kädessä -leirit, joita on omansa sekä aktiivisille että rauhallisille. – Vapaaehtoisia avustajia kaivataan edelleen mukaan kesä- ja heinäkuun lopun leireille, leirinjohtaja Ritva Haasanen kertoo. Missioteltan tiskillä ehdit vielä ilmoittautua mukaan!
vankilatyö kouluttaa
Vankilatyön esittelypisteellä kerrotaan muun muassa valtakunnallisesta hengellisen vankilatyön koulutuksesta. Koulutusta edellytetään kaikilta vankilatyötä tekeviltä. – Juuri alkaneessa uudessa koulutuskokonaisuudessa on yli 50 uutta osallistujaa, joista suurin osa on helluntaiseurakunnista, kertoo vankilatyön toimikunnan jäsen Pasi Marttinen iloisena.
Erityisenä haasteena toiminnassa ovat vapautuvat vangit, jotka usein jäävät unohduksiin. Seurakunnissa ei välttämättä ole valmiuksia ja osaamista kohdata elämässään kompastelleita. – Jonkinlainen selkeä reitti turvalliseen ja ymmärtävään seurakuntaan, joka sallii myös epäonnistumiset, pitäisi olla jokaisella vapautuvalla vangilla, Marttinen pohtii.
Tähän haasteeseen on tartuttu Kellarikirkossa, jonka toiminnanjohtaja Marttinen on. – Kellarikirkko voi toimia työmuotona seurakuntien, järjestöjen ja yhteisöjen sisällä, Marttinen kertoo. Kellarikirkko myös kouluttaa ja varustaa ihmisiä palvelemaan tässä työmuodossa.
kan-kodit isojen mahdollisuuksien edessä
Kan-kotien toiminnanjohtaja Jouko Vuorenniemi esittelee pöydällä lepäävää kirjavalikoimaa. – Kirjoja saa ottaa ja maksaa, miten parhaaksi näkee, hän mainostaa. Laajasta kattauksesta löytyykin varmasti jokaiseen makuun sopiva teos.
Erityisen koskettava uutuus on Sari Karolan elämästä kertova Toivo(t)on. Rikkinäinen Sari oli lopulta niin pahamaineinen, että edes vankilat eivät enää halunneet ottaa häntä vastaan. Lopulta rukouksesta olohuoneen lattialla alkoi radikaali suunnanmuutos, joka avasi Sarin elämään kokonaan uusia Jumalan mahdollisuuksia.
Juuri aloittaneet hyvinvointialueet ovat tuoneet Kan-työhön uusia mahdollisuuksia. – Kilpailutukset ovat juuri käynnissä ja meillä on edullisena ja ketteränä toimijana tässä hyvät mahdollisuudet, Vuorenniemi iloitsee.
KAN-tiskillä voit myös tulla mukaan kannatusjäseneksi tai vapaaehtoistyöntekijäksi.
Lisätietoja löydät alla olevista linkeistä