Kiinan tilanne heikentyy nopeasti
Kristittyihin kohdistuva kontrolli Kiinassa on lisääntynyt hälyttävää vauhtia parin viime vuoden aikana.
- Päättäjät pelkäävät, että kristityt kääntyvät hallitusta vastaan. Kotiseurakunnan johtajat ovat siksi joutuneet painumaan maan alle ja työn tekeminen on vaikeutunut huomattavasti, Niilo Närhi tiivisti tilanteen kehittymistä.
Mediatyön uutena työkaluna on syksyllä tulossa äärimmäisen pienikokoinen hologrammiraamattu, jonka sisältö voidaan heijastaa seinälle, Närhi kertoi. Tätä voidaan hyödyntää myös Kiinan työssä.
Jumalan mahdollisuudet
Nykyään Kiinassa voi kokoontua vain 5-6 henkilöä kerrallaan. Kodeissa kokoontuminen on vaikeutunut, koska asunnon omistaja voi saada korkean sakon, mikäli hän antaa pitää hengellisen tilaisuuden kodissaan. Poliisit myös maksavat naapureille palkkioita kokousten ilmiantamisesta.
-Jumala on kuitenkin ekspertti toimimaan vaikeuksien keskellä, pitkän linjan Kiinan lapsityön kehittäjä ja kouluttaja Pirkko Kauhanen toteaa. -Vaikka hengellinen materiaali on lailla kiellettyä, olen silti päässyt tullista läpi matkalaukut täynnä materiaalia, jonka tullimiehet ovat käyneet tarkkaan läpi.
Pirkon kehittämä lapsityön ja pyhäkoulun koulutusmateriaali Kyyhky on levinnyt ympäri Kiinaa ja käännetty jo viidelletoista eri kielelle. -Tämä materiaali jatkaa edelleen leviämistään, vaikka ovet ovat sulkeutuneetkin. Teimme työtä täysillä juuri siihen asti kun se oli mahdollista, koska Jumalan aikataulu on äärimmäisen tarkka, Pirkko iloitsee.
Kiinassa ollaan tilanteesta huolimatta rauhallisia ja lähettien varustaminen lähimaihin jatkuu edelleen. Erään kiinalaisen lapsen sanoin: "Emme pelkää vainoja, koska ne tuovat Jeesuksen lähemmäksi"