Lopputiedote Juhannuskonferenssista 2022
Julkaisuvapaa 26.6.2022 alkaen
Suomen helluntaiseurakuntien kesäjuhlaa, Juhannuskonferenssia, vietettiin kahden koronavuoden jälkeen jo perinteisempään tapaan Ison Kirjan alueella Keuruulla. Tapahtuman kokonaiskävijämäärän arvioidaan olleen noin 20 000 henkilöä. Talkootehtäviin osallistui noin 1200 talkoolaista ja yli 200 vapaaehtoista esimiestä. Tapahtumaa seurattiin myös netin ja radion välityksellä.
Juhannuksen sää oli poikkeuksellisen helteinen, mutta sitä ei konferenssikansa valitellut, vaikka osa vanhemmasta väestä saattoi helteen takia jättää juhlat väliin. Silmiin pistävä piirre konferenssiyleisössä olikin lasten, nuorten ja nuorten aikuisten suuri määrä. Lisäksi tapahtumaan osallistui jälleen merkittävä määrä maahanmuuttajia - myös Ukrainasta sotaa paenneita henkilöitä.
Tapahtuman teemaksi oli valittu Raamatun keskeinen ja edelleen ajankohtainen käsky ”Rakasta lähimmäistäsi”, ja sitä havainnoi sydämen muotoinen logo. Teema yhdistettiin myös syksyllä järjestettävään kristittyjen yhteiseen valtakunnalliseen ”Se löytyi” -missiokampanjaan.
Konferenssin kansainvälinen puhujavieras oli pastori Kirk McAtear Englannista. Hän haastoi juhannuspäivän lähetysjuhlan yleisöä elokuvateatterista tutuilla 3D-laseilla, jotka yhdistävät eri näkökenttiä. - Ota elämässäsi huomioon myös Jumalan näkökulma, innosti 46-vuotias Kirk, joka toimi myös kotikaupunkinsa jalkapallojoukkueen kisapappina.
Tapahtuman pääjärjestäjä Iso Kirja juhlisti konferenssissa IK-opiston 70-vuotishistoriaa muun muassa entistä opiskelijoista kootulla suurella ”retrokuorolla”. Paimiosta alkanut raamattuopisto on kehittynyt monipuoliseksi kansanopistoksi, joka on myös kansainvälisesti verkostoitunut oppilaitos. Helluntaiseurakuntien Ristin Voitto -lehti juhlisti niin ikään jo 110 vuotta kestänyttä vaikutustaan.
Konferenssin musiikillinen anti oli jälleen helluntailiikkeelle tyypillisesti monipuolista. Suurin musiikin vyörytys koettiin juhannusaattona, kun yli 100 kanavalla miksattiin tamperelaisten tuottama laulu- ja musiikkijuhla ”Tampester United”, jossa yhdistyivät niin eri sukupolvet kuin eri genretkin.
Konferenssi päättyi sunnuntain ehtoollisjuhlaan, jossa ilmoitettiin myös vuoden 2023 teema: ”Korkeimman suojassa”.
Lisätietoja:
Marko Halttunen
040 722 1821
marko.halttunen@isokirja.fi