Petri Koivistolla työntäyteinen pesti tapahtumakoordinaattorina
- Vielä alkuviikon ajan puhelin soi taukoamatta ja viestejä tuli joka suunnalta, Petri Koivisto kertoo. Mutta kun konferenssi torstaina alkoi, hilaisuus laskeutui viestimiinkin. - Silloin tuli helpotuksen aalto, hän muistelee. - Tiesin, että nyt on tehty kaikki mahdollinen ja loppu on vain hienosäätöä.
Sää suosii
Kukaan ei ainakaan voi pahoitella huonoa konffasäätä. Perinteiset mutaliejut ja jatkuva vesisade loistavat poissaolollaan, kun lämpötila kohoaa lähelle kolmeakymmentä ja aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta.
Jonkin verran pudotusta on ollut niin kävijämäärissä kuin majoittujissakin. - Ihmisiä on kautta linjan noin kolmasosa vähemmän kuin aikaisempina vuosina, Koivisto arvioi.
Syitä tähän on monia. Korona voi vielä vähentää matkustushalukkuutta ja toisaalta moni saattaa edelleen sairastaakin.
Pitkä tauko toiminnoissa on myös voinut tipauttaa ihmisiä pois vanhoista perinteistä. - Sama tilanne näkyy seurakunnissakin, Koivisto selventää.
IK tuttu ja tärkeä paikka
Petri Koivistolle Ison Kirjan mäki on monestakin syystä tärkeä paikka. - Olen opiskellut täällä vuosia ja aina maisterin tutkintoon saakka, hän kertoo. - Lisäksi olen työskennellyt oppilaitospastorina, asuntolanhoitajana ja tuntiopettajana, hän listaa.
- Olen Iso Kirjalle myös todella kiitollinen siitä, että hengellinen kasvuni lähti jyrkkään nousuun kun tulin opiskelemaan, hän muistelee. - Raamattu alkoi avautua aivan uudella tavalla ja tietämykseni lisääntyi. Paikan tärkeyteen voi toki vaikuttaa rakkaan puolisonkin löytyminen.
- Kun Marko Halttunen pyysi minua tapahtumakoordinaattoriksi, innostuin heti, hän muistelee. - Olen ollut jo pitkään konferenssitoimikunnassa, joten ihan puhtaalta pöydältä en joutunut hommaan lähtemään, hän jatkaa.
Hyvä tiimi ja etenkin juhlakanslian tiivis yhteistyö ja vankka osaaminen ovat olleet avainasemassa auttamassa järjestelyissä eteenpäin. Pesti onkin ollut paitsi työntäyteinen myös erittäin mukava.
Haasteita majoituksessa ja tekniikassa
- Haastavinta on ollut majoituskapasiteetti, joka on valitettavasti tullut vastaan, Koivisto harmittelee. - Kaikille ei ole tästä syystä voitu tarjota toivottua majoitusta ja se on ymmärrettävästi harmittanut monia, hän lisää.
Myös talkoolaisten saaminen on ollut oma operaationsa. Tarmon päivitysongelmat sekoittivat talkookutsut ja niitä on jouduttu selvittelemään pitkään.
Varmaa on kuitenkin se, että ilman talkoolaisia konferenssi ei onnistuisi. - Kaikille talkoolaisille suuri kiitos arvokkaasta panoksestanne, Koivisto tähdentää.
Seuraavaa konffaa kohti
Koivisto toimii Suomussalmella osa-aikaisena pastorina, johon tehtävään hän palaa konferenssin jälkeen. - Varmasti kaikki toivomme, että ihmiset löytäisivät tiensä konffaan taas ensi vuonna, hän sanoo.
Nettilähetysten katselijamäärä selviää vasta jälkikäteen, mutta lisääntyvää kiinnostusta on tähänkin ollut. - Jotain tietysti jää puuttumaan silloin kun ei pääse paikan päälle, kuten yhteys ja elämyksellisyys, Koivisto toteaa. Toivottavasti ensi vuonna pandemia tai mikään muukaan ei häiritse konferenssin järjestämistä.